Kolmen kuukauden aikana ehdin kääntää yhteensä tasan 86 asiakirjaa: pöytäkirjoja, esityslistoja, kirjallisia ja suullisia kysymyksiä, kirjeitä, lausuntoja, mietintöjä ja työasiakirjoja. Näiden myötä tutuksi ovat tulleet EU-kieli ja -termit, EU:n toimielimet ja jonkin verran lainsäädäntökin sekä moni muu erikoisala, jota tekstit ovat käsitelleet. Mitä työn ulkopuoleiseen elämään tulee, olen tutustunut maahan, jossa muuten en olisi mahdollisesti ikinä käynyt, matkustellut ympäri Keski-Eurooppaa ja saanut uusia kavereita. Kaiken kaikkiaan hieno kokemus siis!
Mutta mitä sitten? Suomeen paluun jälkeen on aika lähes samantien tarttua koulukirjoihin, sillä päätin lukea Turun kauppakorkeakoulusta (joka nykyään kuuluu Turun yliopistoon) liiketoiminnan sivuaineen. Tämä tarkoittaa, että vielä tämän lukuvuoden olen opiskelija ja bisnesopintojen ohella yritän saada myös gradun valmiiksi. Valmistumisajankohtaa saa siis alkaa kysellä viimeistään loppukeväästä 2011:).
Töiden(kin) puolesta riitti ohjelmaa loppuun asti. Tämän viikon maanantaina teimme matkan Brysseliin, jossa pääsimme mm. katsomaan ympäristövaliokunnan kokousta (samanlaista, jonka esityslistoja ja pöytäkirjoja olen kääntänyt kymmeniä!) ja tapasimme myös erään portugalilaisen mepin. Ylhäällä kuvassa poseeraan Brysselin istuntosalissa, jossa pidetään silloin tällöin ns. minitäysistuntoja (varsinaiset täysistunnot pidetään Strasbourgissa).Matkablogi vaikenee taas ja ainakin vuoteen lupaan olla aloittamatta uutta:).
Nyt nukkumaan ja huomenna kotiin!
/Saija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti