Mutta asiaan, tarkoitus ei nimittäin ollut puhua kääntämisestä vaan Luxemburgista. Täältä Luxista on lyhyt matka moneen keski-Euroopan maahan, ja paljon olen ehtinytkin matkustaa, mutta on Luxemburgissa paljon nähtävää ihan omankin valtion sisällä. Luxemburg ei siis pienestä koostaan huolimatta ole suinkaan kaupunkivaltio, päin vastoin, suurin osa pinta-alasta on maaseutua. Kaupunkeja on vähän ja ne ovat pieniä, ja lähes joka kaupungista ja kylästä löytyy linna tai vähintäänkin linnan rauniot.
Ylhäällä kuvassa pienen Larochetten kylän linnanrauniot, joille päästäksemme meidän piti kiivetä korkean kukkulan huipulle.Mutta tapahtuu sitä ihan täällä Luxemburgin pääkaupungissa Luxemburgissakin! Viime lauantaina kaupunki järjesti vuotuisen Discover Luxembourg -tapahtuman, kaikille suunnatun kaupunkisuunnistuksen, jossa neljän hengen joukkueissa suoritettiin erilaisia tehtäviä ympäri keskustaa. Kukapa partiolainen ei haluaisi osallistua tällaiseen tapahtumaan;)!?
Joukkueemme kokoonpano oli (kuvassa vasemmalta lukien) Hanna (Suomi), minä, Katja (Tanska) ja David (Unkari).Tehtävät eri tehtäväpisteillä vaihtelivat käsipallosta koirarotujen tunnistamiseen ja musiikkivisasta palapeleihin.
Tässä yritän tehdä aikaennätystä autonrenkaan vaihtamisessa. Tuli muuten tämäkin asia tehtyä ensimmäistä kertaa elämässä! Voin kertoa että ihan minuutissa siitä ei selvitty.

Ja tässä Katja heittää taitavasti käsipalloa aukoista sisään.
Viimein pääsimme maaliin, jossa odotti tietenkin palkintojen jako! Tarkka sijoituksemme jäi meiltä hämärän peittoon, mutta ylsimme kuitenkin palkintosijoille!
/Saija
P.S. Tasan kahden viikon päästä tähän aikaan olen jo Suomessa:)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti